2014/04/01

TV-huoneen keveämpi ilme

Mattojen suhteen on kodissamme tapahtunut viime aikona jonkinlaisia muutoksia. Tv-huoneen matto siirtyi varastoon odottamaan pesulaan vientiä (herkkävatsainen Onni on siihen muutamat kerrat käynyt voimassa huonosti), makuuhuoneen matto vaihtui taljaan ja keittiön matto odottelee myös pesua. Makuuhuoneen vaaleanharmaa nukkamatto oli ensin tv-huoneessa, mutta väri oli liian samanlainen sohvan kanssa. Ei hyvä. Matto siirtyi ruokailutilaan.
Kodin1:stä sai viime viikolla yhdestä sisustustuotteesta -40%, ja hyödynsin tuon alekupongin villamattoon. Keinokuituiset nukkamatot on käteviä ja edullisia, mutta jotenkin viime aikoina olen alkanut haikailla yhä enemmän ja enemmän luonnonmateriaalien perään. Tällä edullisella (Blogimatoksikin kutsutulla) Annon Pandora-villamatolla voi nyt hyvin testata, miten villamatto meidän käyttöön soveltuu.
 

Nukkamatot ovat siitä hyviä, että akustoivat tilaa jonkin verran. Meillä tuota kaikumisongelmaa on aika tavalla, mutta tv-huoneessa ei onneksi ihan pahin tilanne kaikumisen suhteen ole, joten hiukan sileämpi matto ei kovin suurta vaikutusta akustiikkaan tee. Sitä nimittäin on testattu:) Insinöörismiehenihän mittasi kaikua matolla ja ilman, ja kyllä käppyröihin jonkinlaisia eroavaisuuksia piirtyi.

  
Maton lisäksi myös sohvatyynyt päivittyivät vaaleammiksi ja raikkaammiksi. Miehelleni tiedoksi, en ostanut yhtään uutta sohvatyynyä vaan nämä löytyivät varastoa penkomalla. Näistä tyynyistä ja päällisistä ja etenkin niiden lukumäärästä on nimittäin joskus hiukan keskusteltu.


Sisustus tv-huoneessa on aika neutraalia ja yksinkertaista, joten uskon ettei maton kuviointi tee siitä kuitenkaan levotonta. Itse asiassa tykkään tuosta kuviosta tosi paljon ja mielestäni se antaa muuten vähän pliisuun huoneeseen hiukan puhtia ja särmää.

 
///
 
Tämä päivä on mennyt aika ankeissa fiiliksissä. Olen kuumeessa ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan! Töissä on ollut kaikenlaista stressiä, joten voihan se olla että tämä on nyt pientä takapotkua siihen liittyen. Mikä ihmeellinen siinäkin muuten on, että sairastun aina miehen ollessa reissussa. Niin nytkin. Varmaan jotain eroahdistusta (no hehe, varmaan:). Nyt täytyy yrittää kyllä levätä, sillä loppuviikosta on tiedossa pientä reissuntapaista ja siihen mennessä olisi kyllä suotavaa olla täysissä voimissa.
 
Mukavaa tiistai-iltaa!
 
-Liina
 


10 kommenttia:

  1. Mä tykkään kans tosta Pandorasta. Voi, kaikumisongelma kuulosta niiiin tutulta! Jos vain malttaisikin pitää paksuja verhoja ja mattoja ihan kaikkialla, mutta esim keittiössä ja ruokailutilassa en raaski kun olisivat koko ajan likaisia.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkään ei ome keittiössä verhoja. Eivät jotenkin sovi sinne ollenkaan, tai en siis ole ainakaan mitään omaa silmää miellyttäviä löytänyt.

      Poista
  2. Ihanan näköinen huone, tuo maton kuvio on kiva. Meilläkin on ollut kyselyitä koristetyynyjen ja päällisten määrästä, miehet ei vaan tajua, että niitä kaikkia satoja tarvitaan :D Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Syhi! Tyynyt ja niiden päälliset ovat asia, jota useimmat miehet eivät vain ymmärrä:D

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen tila, matto on kaunis, mutta erityisesti pidän tuosta sohvapöytien yhdistelmästä.

    Mielelläni ottaisin kyllä tuon matonkin meille tai minkä hyvänsä särmämaton :), mutta kun tuli tuossa pari vuotta sitten valittua rakennusvaiheessa musta-valkoraitainen tapetti olohuoneeseen... Tykkään tapetista ja siitä, että se on minulle tyypillinen valinta, mutta samalla se rajoittaa tosi paljon muuta sisustusta. Tuntuu, että kaiken muun pitäisi olla mahdollisimman neutraalia, mikä toisinaan käy hieman tylsäksi :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla ettei tuo pöytä-combo näyttänyt omituiselta:) Tuo tamminen pikkupöytä on raahattu Tukholmasta asti melkein 15 vuotta sitten!

      Näyttävät tapetit voivat olla tosi upeita katseenvangitsijoita, mutta on totta, että muun sisustuksen täytyy sitten olla aika neutraali, ainakin kuvioiden osalta.

      Poista
  4. Ihastuttavalta näyttää!! Mä juuri totesin villamaton ihan toivottomaksi meille, kun siihen porautuu kaikki koirankarvat kiinni.. Nukkamatto kivasti peitti kaiken lian ja roskan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, meidän Onnilla on vielä ihan samanlainen karva laadultaan kun teidänkin haukulla (Pablo?)... Toivottavasti lähtisivät kuitenkin Dysonilla, muuten taitaa matto siirtyä yläkertaan, johon Onni ei oikeastaan ikinä tule.

      Poista
  5. Meidän perheessä myös joku aina sairastuu kun on työmatkalle lähtöä, joko kotiinjäävät tai sitten matkalle lähtijä tuntee olonsa huonoksi. Ihan kuin perhe reagoisi fyysisesti tulevaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta! Vaikka kyllä täytyy tunnustaa, että välillä on ihan virkistävää olla hetkinen ihan itsekseenkin reissussa tai sitten vastaavasti lasten kanssa keskenään kotona;)

      Poista