2013/12/08

Haaste - laukun sisältö

Hihhei, ensimmäinen haaste tämän lyhyen blogiurani aikana! Viivi Valkoinen Soihtu  -blogista heitti minulle haasteen kuvata laukkuni sisältöineen. Tällä kertaa taisin selvitä kohtuullisen hyvin, sillä laukkuni oli ihan ihmeellisen siistissä kuosissa. Yleensä sisältö on aikalaisen sekainen joukko kaikenlaista tärkeää ja vähän vähemmän tärkeää. Laukkuni on Neverfull ja se kyllä sopii minun käyttötarpeisiini paremmin kuin hyvin. Ja harvoinpa se onkaan ihan täysi ollut, eli koko taitaa olla aika passeli.


Vähän aikaa sitten en kyllä olisi uskonut luikkaria omistavani, mutta niinpä vain 10v. hääpäivähuumassa tuollainen tuli Barcelonan reissulta hankittua. Ajattelin että ostan jotakin, jota en ikinä muuten tulisi hankkineeksi. Jotain sellaista, jonka muistan vielä seuraavankin kympin pyörähtäessä käyntiin. No, näin kävi ja luiskasta tuli mun työveska. Hyvin on toistaiseksi pärjännyt, imee sisuksiinsa näppärästi työläppärin ja -muistiinpanot, kaiken normaalin mukana kannettavan sälän ja vielä vähän jotain extraakin.

Tässä laukkuni sisältö:



Aika vähän loppujen lopuksi mitään. Kuva kertoo, että tykkään sulloa irtosälät erilaisiin pussukoihin. On kolikkokukkaroa, Ikean meikkipussia ja kaksi erilaista Marimekon nahkapussukkaa. Ne ovatkin tosi käteviä, usein esim. lounaalle lähtiessä sujautan puhelimen tuonne ja nappaan mukaani pelkän tuollaisen pienen nahkaisen clutchin.

Muuta tällä kertaa laukusta löytyvää oli mm. muistikirja, sateenvarjo, hanskat, pienemmän lapsen lapaset, aurinkolasikotelo (tyhjä, lasit ovat autossa...), eiliseltä kauppareissulta mäkkäristä mukaan saatu lelu (nämä jos jotkin ovat turhakkeita, ihan älyttömiä mölytoosia jotka päätyvät aina saman päivän aikana roskikseen), kulkukortti töihin, huulikiilto, kynsilakka, muistitikku, hiuslenkki ja kahvilasta saatu suklaa (söin pois). Muutama irtokuittikin löytyi, mutta ne siivosin roskikseen.

Tuolta Ikean tilaimeestä löytyi mm. lisää kynsilakkoja, huulipunia, muutama hajuvesi, hiuslakkaa, purkkaa, tussi, piilolinssit, sakset, kynsileikkurit, peili, nippu hiuslenkkejä, purkkaa ja pienen lääkekaapin sisältö (närästyslääkettä ja nuhalääkettä sekä nuhasumutetta ja särkylääkettä). Heh, enpähän ihan heti joudu pulaan;)


Yksi poikkeavakin juttu laukussa tällä kertaa oli. Lahjakortti työkaverilta. Sain sen kiitokseksi yhden koulutuksen vetämisestä, johon hän minut oli luvannut. Yllätyinpä taas ihan täydellisesti kun työkaveri tuon minulle toi. Minähän vain tein työni!!! Eipä silti, mukavalta tuntui ja en kyllä tuolla aio mitään lastenvaatteita ostaa, vaan jotain ihan minulle itselleni:) Mulla on kyllä ihan älyttömän huomaavaisia ja ihania työkavereita!



Tällainen höpsö juttu tällä kertaa. Kiitos Viiville haasteesta:) Tämä haaste on tainnut kiertää jo melkein kaikissa blogeissa, joita itse säännöllisesti seurailen, joten en haasta ketään erityisesti mutta kuka tahansa ketä ei vielä ole haastettu saa tämän napata vapaasti mukaansa:)

1 kommentti:

  1. Ihana juttu, että otit osaa haasteeseen:)! Ja vitsit, sulla on organisoitu ihan älyttömän hyvin laukun sisältö! Ja miten paljon tarpeellista tavaraa laukku pitääkään sisällään ja silti kaikki on niin siististi! Nuo pikkupussukat on superkäteviä!

    VastaaPoista